Genesis 1

1 Alku onnen ainiaisen,

Taaton teon taivahisen,

maaemänkin Ukon luoman,

oli kaiken muoto kaunis.

2 Manteret maiset muokkaeli

autioisen tyhjäiseksi;

pimeys vesien päällä,

päällä kuilumaan lepäsi;

henki Ukon liikuskeli,

Taaton tuuli vesien päällä.

3 Ukko tuon sanoiksi virkki,

Taatto puhe’eksi panevi:

Tulkohon peltojen päälle

ja tulkohon taivahalle

valkeu’en, välkkyvä valo,

valo valkeus maailman.

Tulevi metsien maille,

välkkyvi vesien päälle

valkeu’en, välkkyvä valo,

valo valkeus maailman.

4 Jo näkevi valkeu’en

Ukko Jumala hyväksi,

parahiksi pilvilöiksi

näkevi Taatto Jumala.

Niin erotti valkeu’en

Jumala pimey’estä;

pimey’estä erotti

valkeu’en maailmaisen.

5 Ukko Jumala kutsuvi

valkeutensa päiväksi;

pimeytensä kutsuvi

yöksi yläisen maailman.

Tulevi ensin ehtoosta,

tulevi taasen aamusta

ensimmäinen luomapäivä,

viikon öistä ensimmäinen.

     6 Ukko tuon sanoiksi virkki,

Taatto puhe’eksi panevi:

Tulkohon jo taivonkansi,

taivonkansi kaunihiksi,

halki ve’en, halki taivon,

halki haljakan sinisen,

erottamahan vesiä,

vesistänsä jakamahan.

7 Taatto teki taivonkannen,

vahvaksi kannen tekevi,

erotti ve’et kannen alla

vesistänsä kannen päällä,

valmihiksi valoi voiman,

tueksensa taivonkannen.

8 Taatto taivahaksi sanoi,

taivoksi kannen kutsuvi.

Illan hämärää helpotti

aamu leppien latvoissa;

illan hämärästä läksi,

aamunkoitosta kiirehti

toinen päivä, toivon päivä;

päivistä toinen paloa.

     9 Ukko tuon sanoiksi virkki,

Taatto puhe’eksi panevi:

Jo yhtyköhön yhtehen

ve’et taivonkannen alla,

ve’et yhtehen paikkahan,

ilmestyköhöt kuivat maat;

Tuolta taivonkannen alla,

Maassa taikeat tapahtui.

10 Ukko Jumala kutsuvi

kuivan kurun kummun maaksi;

kutsui vetten kokoukset

monimelskeiseksi mereksi.

Jumala näkevi meren,

hyväksi maisen havaitsi.

11 Ukko tuon sanoiksi virkki:

vihoittakohon kuiva maa,

maa ruohon kasvakohon,

jossa on salainen siemen,

ja puunanti armahainen,

liljat lajinsa jälkehen,

jossa se siemen sirovi

mättävän maan mullan päällä.

Tämäkin kävi to’eksi

tuolta taivonkannen alla.

12 Jopa maa vihoitti kasvoi

rotevan ruohon rehevän,

jossa oli siemen salaa,

siemen lajinsa jälkehen,

ja puunanti armahainen,

joien siemen itessänsä

oli lajinsa jälkehen.

Ukko Jumala näkevi

sen kaiken hyvän olevan.

13 Illan tullen, aamu taasen,

kolmas päivä kohta koitti.

     14 Ukko tuon sanoiksi virkki,

Taatto tahtonsa lausuvi:

Tulkohon taivahan valot,

taivonkannen valkeu’et,

päiviä erottamahan,

öitäkin irrottamahan;

ja olkohon ne merkeiksi,

ja ajoiksi, ja päiviksi;

taivonkannen valkeu’et

vaeltakohon vuosiksi.

15 Taivonkannen valkeu’et,

taivon tukevat tähtöset,

paistakohot polun päälle,

meriä myöten polkusia.

Tämäkin kävi to’eksi

tuolta taivonkannen alla.

16 Taatto teki kaksi suurta,

kaksi valtavaa valoa;

suuren valon päivän ylle,

pienen valon peitteheksi,

pimiäisen vartijoiksi,

tekevi taasen tähtöset.

17 Taatto pani valkeu’et

taivonkannen sy’ämehen,

paistamahan pimiässä,

maantietä valaisemahan;

18 päivöä hallitsemahan,

yötäkin määräilemähän;

erottamahan valoa,

pimeyttä jakamahan.

Ukko Jumala näkevi,

Taatto havaitsi hyväksi.

19 Ilta ilmestyi ilolla,

Ajoi aamu ajokasta,

Neljäs päivä pynttäytyi,

Neljäs ehtookin lepäsi.

     20 Ukko tuon sanoiksi virkki:

vilisköhöt vuorovedet,

kuohuttakohot meren kaivot,

liikkuvaisia lammilla,

eläviä elukoita,

lentäköhöt maassa linnut,

siipikarja kohinalla.

21 Suuret valaskalat teki,

kaikkinaiset liikkuvaiset,

eläviä elukoita,

jotka ve’et kuohuttivat,

runsahat ja moninaiset,

siivelliset linnut teki,

linnut lajiensa lailla,

liikkuvaiset kaikkinaiset.

Taatto kaikkia katsovi,

Kaiken näkevi Jumala,

Kaikki oli sangen hyvä,

Kaikki taivonkannen alla.

22 Heitä siunasi Jumala,

Taatto sanansa virkki,

heretkäät he’elmälliset,

lisääntykäät lammiloissa,

synnyttäkäät suvut suuret,

ja syvät meret täyttäkäät,

linnutkin lisääntyköhöt,

yllä vetten vilisköhöt.

23 Tuli ilta, tuli aamu,

vii’es päivä luoman peitti.

     24 Ukko Jumala sanovi:

maa eläimet tuottakohon,

elukat lajinsa lailla,

karjan karmeat elävät,

matelijat matalajalat,

monet lajinsa mukahan.

25 Jumala pedot tekevi,

karjan kaiken kaavoitteli,

laittoi lajinsa jälkehen,

karjan lajinsa jälkehen,

matelijat kaikkinaiset

maalla lajinsa mukahan.

Ukko Jumala näkevi,

kaikki hyväksi havaitsi.

26 Sanovi Ukko Jumala,

viisautta virkkoi Taatto:

tehkämme toki inehmo,

se kuvahamme tehkämme,

mei’än muotomme jälkehen:

vallitkohon kalat meren,

taivon linnut hoivatkohon,

ke’on karjat koko maisen,

kaikki maan matelevaiset.

27 Tekevi Taatto ihmisen

loi omahan kuvahansa,

Ukon mieltyväksi teki,

mieheksi teki muokkaeli,

vaimon eläväksi valoi.

28 Heitä siunasi Jumala,

Heille sanoi Taatto Ukko:

kasvakaat kelvollisiksi,

lajilaisna lisääntykäät,

täyttäkäät metsien maita,

tehkäät maa alamaiseksi

teillenne kuuliaiseksi;

merien kalat vallitkaat,

linnut taivon hoivatkaat,

vallitkaat kaikki elukat,

jotka maalla matelevat.

29 Ukko tuon sanoiksi virkki:

annoin teille kaikkinaiset

rotevat ruohot rehevat,

joissa siemen soljahtaapi,

jotka maan päällä lepäävät,

ja puunannin armahaisen,

puut, joissa on siemen salaa,

teille somaa syötäväksi,

ja rautaiseksi ruuaksi.

30 Kaikille maan elukoille

kaikille taivon linnuille,

maisen matelevaisille

ja kaikille eläville,

kaikkinaiset viherkasvit,

rehevät ruohot ruuaksi.

Tämäkin kävi to’eksi

tuolta taivonkannen alla.

31 Jumala kaikkia katsoi,

kuin Hän kä’ellänsä teki,

kuin ne sangen hyvät oli,

kuin ne oli hyvänlaiset.

Ilta tuli, aamu koitti,

kuu’es päivä pian paahtui.

    20 Jumala sanoiksi virkkoi:

vilisköhöt vuorovedet,

kuohuttakohot meren kaivot,

liikkuvaisia lammilla,

eläviä elukoita,

lentäköhöt maassa linnut,

siipikarja kohinalla.

21 Suuret valaskalat teki,

kaikkinaiset liikkuvaiset,

eläviä elukoita,

jotka vedet kuohuttivat,

runsahat ja moninaiset,

siivilliset linnut teki,

linnut lajiensa kera,

liikkuvaiset kaikkinaiset.

Taatto kaikkia katsovi,

Kaiken näkevi Jumala,

Kaikki oli sangen hyvä,

Kaikki taivonkannen alla.

22 Heitä siunasi Jumala,

Taatto sanansa virkki,

olkaatten hedelmälliset,

lisääntykäätten lammissa,

synnyttäkäät suvut suuret,

täyttäkäätten syvät meret,

linnutkin lisääntyköhöt,

vetten yllä vilisköhöt.

23 Tuli ilta, tuli aamu,

vii’es päivä luoman peitti.

    14 Jumala sanoiksi virkki,

Taatto tahtonsa lausuvi:

Tulkohon taivahan valot,

taivonkannen valkeudet,

päiviä eroittamahan,

öitäkin irroittamahan;

ja olkohon ne merkeiksi,

ja ajoiksi, ja päiviksi;

taivonkannen valkeudet

vaeltakohon vuosiksi.

15 Taivonkannen valkeudet,

taivon tukevat tähtöset,

paistakohot polun päälle,

maan ja meren polkujen.

Tämäkin kävi to’eksi

tuolta taivonkannen alla.

16 Taatto teki kaksi suurta,

kaksi valtavaa valoa;

suuren valon päivän ylle,

pienen valon peitteheksi,

pimiäisen vartijoiksi,

tekevi taasen tähtöiset.

17 Taatto pani valkeudet

taivonkannen sy’ämehen,

paistamahan pimiässä,

maantietä valaisemahan;

18 päivöä hallitsemahan,

yötäkin määräilemähän;

eroittamahan valoa,

pimeyttä jakamahan.

Ukko Jumala näkevi,

Taatto havaitsi hyväksi.

19 Ilta ilmestyi ilolla,

Ajoi aamu ajokasta,

Neljäs päivä pynttäytyi,

Neljäs ehtokin lepäsi.

    9 Jumala sanoiksi virkki,

Taatto puhe’eks panevi:

Jo yhtyköhön yhtehen

ve’et taivonkannen alla,

ve’et yhtehen paikkahan,

ilmestyköhöt kuivat maat;

Tuolta taivonkannen alla,

Maassa taikeat tapahtui.

10 Ukko Jumala kutsuvi

kuivan kurun kummun maaksi;

kutsui vetten kokoukset

monimelskeiseks’ mereksi.

Jumala näkevi meren,

Ukko näki maan hyväksi.

11 Jumala sanoiksi virkkoi:

vihoittakohon kuiva maa,

ja maa kasvakohon ruohon,

jossa salainen siemen on,

ja hedelmälliset puutki,

jotka hedelmän hankkivat,

liljat lajinsa jälkehen,

jossa se siemen sirovi

mättävän maan mullan päällä.

Tämäkin kävi to’eksi

tuolta taivonkannen alla.

12 Ja maa vihoitti ja kasvoi

rotevan ruohon rehevän,

jossa oli siemen salaa,

siemen lajinsa jälkehen,

ja hedelmälliset puutki,

joiden siemen itsessänsä

oli lajinsa jälkehen.

Ukko Jumala näkevi

sen kaiken olevan hyvä.

13 Illan tullen, aamu taasen,

kolmas päivä kohta koitti.

    6 Jumala sanoiksi virkki,

Taatto puhe’eks panevi:

Tulkohon jo taivonkansi,

taivonkansi kaunihiksi,

halki ve’en, halki taivon,

halki haljakan sinisen,

eroittamahan vesiä,

vesistänsä jakamahan.

7 Taatto teki taivonkannen,

vahvaksi kannen tekevi,

eroitti ve’et kannen alla

vesistänsä kannen päällä,

valmihiksi valoi voiman,

tueksensa taivonkannen.

8 Taatto taivahaksi sanoi,

taivoksi kannen kutsuvi.

Illan hämärää helpotti

aamu leppien latvoissa;

illan hämärästä läksi,

aamunkoitosta kiirehti

toinen päivä, toivon päivä;

päivistä toinen paloa.