9 Jumala sanoiksi virkki,

Taatto puhe’eks panevi:

Jo yhtyköhön yhtehen

ve’et taivonkannen alla,

ve’et yhtehen paikkahan,

ilmestyköhöt kuivat maat;

Tuolta taivonkannen alla,

Maassa taikeat tapahtui.

10 Ukko Jumala kutsuvi

kuivan kurun kummun maaksi;

kutsui vetten kokoukset

monimelskeiseks’ mereksi.

Jumala näkevi meren,

Ukko näki maan hyväksi.

11 Jumala sanoiksi virkkoi:

vihoittakohon kuiva maa,

ja maa kasvakohon ruohon,

jossa salainen siemen on,

ja hedelmälliset puutki,

jotka hedelmän hankkivat,

liljat lajinsa jälkehen,

jossa se siemen sirovi

mättävän maan mullan päällä.

Tämäkin kävi to’eksi

tuolta taivonkannen alla.

12 Ja maa vihoitti ja kasvoi

rotevan ruohon rehevän,

jossa oli siemen salaa,

siemen lajinsa jälkehen,

ja hedelmälliset puutki,

joiden siemen itsessänsä

oli lajinsa jälkehen.

Ukko Jumala näkevi

sen kaiken olevan hyvä.

13 Illan tullen, aamu taasen,

kolmas päivä kohta koitti.